Meksikolainen tutkimus: Tequila vahvistaa luustoa!

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Eri alkoholijuomilla saattaa olla kohtuullisina määrinä nautittuna myönteisiä terveysvaikutuksia. Nyt naukkailijat voivat ammentaa uudenlaista hyvinvointia tequilaa juomalla, sillä sen on todettu vahvistavan luustoa.

Science Dailyn julkaiseman artikkelin mukaan tequilassa käytetyssä agaavessa olevat sokerimolekyylit auttavat elimistöä tuottamaan enemmän osteokalsiinia, mikä puolestaan auttaa kasvattamaan uusia ja paksumpia luita. Lisäksi tequilan on osoitettu auttavan kalsiumin ja magnesiumin imeytymistä kehoon.

Tutkimusjohtaja Mercedes Lopezin mukaan tequila vaikutti suoliston sokerimolekyylien ja bakteerien väliseen vuorovaikutukseen, mikä mahdollisti tärkeiden ravintoaineiden kulkeutumisen ruoansulatusjärjestelmän kautta luusoluihin. Olemme aiemmin kertoneet, että tequilalla on myönteisiä vaikutuksia myös painonpudotuksessa ja uniongelmissa.