Hallituskriisistä tuli vedonlyöntikohde – tarjosi pikavoiton monille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on parhaillaan käynnissä hallituskriisi, kun selvisi, että puheenjohtajaa vaihtanut Perussuomalaiset ei enää mahdu Keskustan ja Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen. Spekulaatio hallituksen tulevaisuudesta käy parhaillaan kuumana kahvipöydissä ympäri maata.

Kuten arvata saattaa, myös useat vedonlyöntiyhtiöt ottivat hallituksen kohtalon nopeasti valikoimiinsa. Useat yhtiöt vetokohteet siitä pysyykö hallitus koossa kesän yli syyskuun loppuun saakka.

Juha Sipilän ja Petteri Orpon yhteinen Twitter-viesti kuitenkin muutti tänään iltapäivällä tilanteen, kun hallituksen tulkittiin kaatuneen. Joukko suomalaisia oli kuitenkin ennen sitä ehtinyt tehdä voitokkaan vedon, jolla saivat itselleen todellisen pikavoiton.

Hallituksen kaatuminen on nyt lähes varmaa, mutta uuden hallituksen kokoonpanosta tuskin kenellään on vielä varmaa tietoa. Uutismedia Päivän Lehti raportoi hallituskriisin tuoreimmista käänteistä.