Poliisi sai tarpeekseen puhelinhuijauksista – taas vietiin hyväuskoisilta tuhansia euroja

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on viime viikkoina raportoitu puhelinhuijausten lisääntymisestä, sillä poliiseiksi esittäytyneet ihmiset ovat yrittäneet huijata vastaajilta näiden pankkitunnuksia. Jotkut ovat kaiken lisäksi langenneet ansaan ja antaneet yksityisiä tietojaan huijareille.

Nyt Lapin poliisi on julkaissut Facebookissa päivityksen, jossa se ehdottaa, että puhelinhuijauksille laitettaisiin kerralla stoppi. Keinot siihen ovat jo selvillä.

– Ottakaa puhheeksi kaikkien mummojen, mammojen, vaarien kanssa ja kaikissa kahvipöytäjutusteluissa se tosiseikka, että POLIISI EI KYSY MISSÄÄN TILANTEESSA kenenkään pankkitunnuksia ja -tietoja puhelimessa. Piste, Lapin poliisi kiteyttää.

Samassa päivityksessä poliisi paljastaa, että poliisina esiintyvälle huijarille oli annettu liikaa tietoja, ja jo puhelun aikana oli siirretty tuhansia euroja rahaa. Ei siis riitä, että ryhtyy toimiin vasta puhelun jälkeen, sillä se on jo auttamattomasti myöhäistä. Tällä kertaa poliisi ja pankki onnistuivat jäädyttämään rahat, eivätkä ne päätyneet rikollisen tilille saakka.