Kalastajaa odotti elämänsä järkytys – saaliin suusta kurkisti myyrä!

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Missourissa asuva mies koki elämänsä yllätyksen kurkistettuaan kalasaaliinsa suuhun. Kalan lisäksi hän oli nimittäin vahingossa tullut napanneeksi pienen myyrään. Monroe Mackinney saalisti suurikokoisen isobassin vanhempiensa kodin lähellä olevasta lammesta. Kun mies katsoi sen suuhun, paljastui kala luonnon omaksi kauhujen maatuskaksi. Sisältä kurkisti myyrä.

– Säikähdin sitä hieman. Olin irrottamassa viehettä ja melkein pudotin kalan… Luulin myyrää ensin kilpikonnaksi, Monroe paljasti National Geographic -sivustolle.

Myyrä näytti siltä kuin se olisi yrittänyt ryömiä pois isobassin suusta, mutta pian Monroe tajusi nisäkkään olleen jo kuollut. Kyseinen myyrälaji ei viihdy vain maan alla, vaan ne tunnetaan myös hyvinä uimareina. Mies ikuisti hämmentävän näyn nopeasti Instagramissa leviämään lähteneeksi kuvaksi.

Miamin yliopiston luennoitsijan, Dana Krempelsin mukaan ei ole mahdtonta, että suurikokoinen isobassi söisi myyrän törmätessään sellaiseen. Ne saalistavat yleensä pienempiä kaloja, mutta ahneina syömäreinä niiden tiedetään ahmineen myös sammakoita ja jopa pieniä lintuja. Ravintonsa pureskelun sijaan ne ahmivat saaliinsa kokonaisena.