Nainen oikeudessa parkkisakoista – surullinen tarina sai tuomarin liikuttumaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Useimmat kuskit ovat saaneet elämänsä aikana parkkisakot. Pysäköintivirheestä maksaminen tuntuu lähes aina hyvin turhauttavalta varsinkin silloin, kun kyseessä on ollut vahinko, unohdus tai omasta mielestä pysäköintivalvojan tekemä virhe. Nyt videolla nähdään liikuttava tilanne, jossa nainen on oikeudessa parkkisakkojen vuoksi.

Daily Mail -sivusto on jakanut videon, jossa nähdään pysäköintisakoista tuomarin eteen kutsuttu nainen. Oikeudenkäynnin aikana tuomari sanelee naiselle hänen maksamatta jääneet sakkonsa, jolloin nainen alkaa selittämään tuomarille millainen tilanne hänellä on omassa elämässään tällä hetkellä.

Nainen kertoi, että hänen oma veljensä oli surmannut naisen lapsen. Tämän jälkeen sakkoja ja erinäisiä maksuja on alkanut kerääntymään milloin mistäkin, minkä lisäksi nainen ei ole pystynyt maksamaan vielä pojan hautajaisistakaan jäänyttä velkaa. Aluksi tuomari aikoi pienentää sakkoa, mutta lopulta hän päättikin mitätöidä kaikki naisen maksut.

This is such a beautiful gesture, faith in humanity restored ❤…

This is such a beautiful gesture, faith in humanity restored ❤️Caught In Providence

Publié par Daily Mail sur jeudi 29 juin 2017

Uusimmat