Pilleri poistaa makeanhimon? Näin kävi käytännön testeissä

Lifestyle Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Osa ihmisistä voi kokea makeanhimonsa niin suureksi, että sitä voidaan jo verrata riippuvuudeksi. Moni herkkusuu ei pysty vastustamaan makeita tarjottavia, minkä vuoksi he voivatkin vain toivoa, että olisi joku pilleri, joka poistaisi makeanhimon. Nyt sellainen laitettiin testiin.

Crave Crush -niminen tuote lupaa lopettaa henkilön makeanhimon ja sokeriset mielihalut. Yhdessä pakkauksessa on 15 pilleriä, joita ihmiset pääsivät nyt BuzzFeedVideo-kanavan kuvaamalla YouTube-videolla testaamaan. Henkilöt söivät ensin yhdet pillerit, minkä jälkeen he maistoivat herkullisia donitseja.

Mintulta maistuvat pillerit raikastivat koehenkilöiden suut ja tuntuivat hieman turruttavilta. Kun he maistoivat pillerin syömisen jälkeen herkullisia ja makeita donitseja, leivonnaiset maistuivat enää pullamössölle ja hieman makeammalle leivälle. Sokeri ei enää maistunut donitseissa, minkä vuoksi niiden syöminen ja pureskeleminen tuntui turhalta.