Meditoinnin ABC – näillä 6 ohjeella pääset alkuun

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

On tutkittu, että meditointi lisää ihmisten onnellisuutta ja keskittymiskykyä, parantaa työtehoa ja antaa enemmän energiaa koko päivän ajaksi. Meditoinnin aloittaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa vasta-alkajalle, koska pään tyhjentäminen ajatuksista voi tuntua aluksi täysin mahdottomalta.

Men’s Health -sivusto on julkaissut helpot kuusi kohtaa sisältävät ohjeet, joiden avulla kuka tahansa voi onnistua medioimisessa.

1. Istu silmät kiinni



Ensimmäiseksi tulee ottaa hyvä asento jossakin hiljaisessa paikassa, jossa ei ole liikaa häiriötekijöitä.

2. Keskity hengittämiseen



Hengitä sisään hitaasti ja muista tyhjentää keuhkot jokaisella uloshengityksellä täysin. Hengityksen muuttaminen syväksi voi lievittää stressiä, lisätä energiaa ja tehdä henkilöstä voimakkaamman.

3. Hiljennä aivot



Keskity ajattelemaan, että aivot ovat sininen ja rauhallinen taivas. Välillä taivaalla voi olla myrskypilviäkin, mutta on tärkeintä, että pystyy silti kuvitella taivaan ja tiedostamaan sen olemassaolon mielessään.

4. Skannaa kehosi



Mieti miltä kehossasi tuntuu juuri nyt. Mieti mikä kohta tuntuu kehossa raskaalta ja mikä kevyeltä. Älä yritä muuttaa mitään vaan tiedosta, että pystyt huomioimaan omat tuntemuksesi.

5. Älä tuomitse itseäsi



Jos sinulla on stressaava ja kiire päivä, voit muistuttaa itseäsi siitä, että se ei haittaa ja sinä selviät päivästäsi hyvin. Älä luovuta jos huomaat, että ajatuksesi harhailevat meditoinnin aikana stressiä aiheuttaviin ajatuksiin. Kun huomaat ajatuksen harhailevan, tuo se kerta toisensa jälkeen takaisin ja ala ajattelemaan uudelleen hengitystä lannistumatta.

6. Paranna kestävyyttäsi



Meditoi aluksi viisi minuuttia ja ole kärsivällinen. Kun meditoiminen alkaa sujua ja aivot osaavat ottaa sitä paremmin vastaan, voit vähitellen lisätä aikaa 10, 20 ja 30 minuuttiin. Mitä säännöllisemmin meditoi, sitä helpompaa siitä tulee.