Lääkäri varoittaa: Sniffattava kaakaojauhe voi tukkia nenäontelot

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin nenään vedettävästä kaakaojauheesta, jonka kerrotaan antavan käyttäjälleen energiaa puolen tunnin ajaksi. Terveysviranomaiset ovat nyt varoittaneet tuotteen vaaroista, sillä se ei ole läpäissyt Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n määräyksiä.

Hittituotteeksi nousseessa Coco Loko -suklaajauheessa ei ole mukana ainoastaan kaakaota, vaan halutun vaikutuksen saamiseksi se sisältää myös useita energiajuomista tuttuja aineksia. Tuotteessa on muun muassa pintaverenkiertoa kiihdyttävää tauriinia ja piristävää guaranaa. Kaakaojauheen sniffauksesta seuraa noin puoli tuntia kestävä euforinen ja aikaansaava olotila.

Johns Hopkins Sinus Centerin ylilääkäri Andrew Lane on nyt varoittanut, että tiedossa ei ole kuinka paljon sniffattavaa jauhetta voi jäädä nenäonteloihin. Pahimmassa mahdollisessa tapauksessa jauhe saattaa muodostaa liman kanssa tahnan, joka tukkii onteloita. Lisäksi piristävässä jauheessa on samoja riskejä kuin energiajuomissa, kuten verenpaineen nouseminen ja sydämen tykyttäminen.

Tohtorin mukaan sniffattava kaakaojauhe on kuitenkin terveellisempi vaihtoehto kuin piristävät huumausaineet, Men’s Health uutisoi. Coco Lokoa valmistaa orlandolainen yritys Legal Lean, jonka perustaja on 29-vuotias Nick Anderson. Hän panosti alunperin 10.000 dollaria tuotteen kehittämiseen kuultuaan, että Euroopassa nuoret olivat ryhtyneet sniffaamaan raakasuklaata klubeilla.