Opiskelijat suljetaan 200 päiväksi bunkkeriin: ”He saattavat hieman masentua”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Avaruusasemilla työskenteleviksi astronauteiksi haluavien täytyy varautua siihen, että he joutuvat viettämään pitkiä aikoja ahtaissa tiloissa vailla ulospääsyä. Nyt neljä opiskelijaa aikoo viettää 200 vuorokautta bunkkerissa kokeillakseen, miltä avaruusasemalla asuminen tuntuu.

Pekingin yliopiston opiskelijat sulkeutuivat taannoin 160 neliömetrin kokoiseen bunkkeriin. Sen tarkoituksena on simuloida avaruusaseman eliolosuhteita. Opiskelijoiden tehtävänä on luoda suljettuun tilaan elämää 200 vuorokautta ylläpitävä oma ekosysteeminsä.

Opiskelijoiden täytyy säännöstellä juomaa ja ruokaa tarkasti, jotta sitä riittäisi varmasti koko ajanjaksolle. Happea tilaan luovat bunkkerin kasvihuoneessa kasvatettavat kasvit. Lisäksi kokeeseen osallistujat tulevat kierrättämään virtsaansa ja juomaan sitä uudelleen.

Oman haasteensa kokeeseen tulee luomaan ulkomaailmalta ja auringonvalolta eristäytyminen. Kokeen tarkoituksena onkin selvittää samalla, minkälaisia psykologisia vaikutuksia satojen vuorokausien viettäminen suljetussa tilassa on.

– He saattavat hieman masentua. Pitkän ajan viettäminen tällaisessa tilassa saattaa johtaa psykologisiin ongelmiin, Pekingin yliopiston professori Liu Hong kertoo Reuters-uutistoimiston mukaan.

Kiina suunnittelee lähettävänsä Kuun pimeälle puolelle luotaimen vuonna 2018. Maan tavoitteena on myös lähettää astronautteja kuuhun vuoteen 2018 mennessä.

Uusimmat