Seinäjoella jo viidennen kerran 28. – 29. heinäkuuta järjestettävän Solar Sound Festivalin ennakkolipunmyynti on ennätysvauhdissa. Lauantaina rikkoutuu jo varmuudella päiväkohtainen kävijäennätys. Tapahtuman kävijätavoite on oheistapahtumineen 19.000 kävijää.
Kaksipäiväisenä järjestettävän tapahtuman kahden päivän Stara VIP -liput myytiin loppuun jo yli viikko sitten. Kahden päivän normaaleista lipuistakin on nyt myytynä noin 70 prosenttia kokonaiskapasiteetista.
– Tämänvuotinen ohjelma on selkeästi tapahtuman historian tasokkain. Erityisesti ulkomaalaiset tähdet Alan Walker, INNA sekä LMFAO-yhtyeestä tunnettu jenkkiartisti Redfoo ovat herättäneet laajaa kiinnostusta ympäri Suomen, promoottori Tommi Mäki kertoo.
– Tälle vuodelle olemme panostaneet vahvasti myös anniskelualueen sekä Stara VIP -alueen viihtyvyyteen, ja esimerkiksi kaikki anniskelualueen vessat ovat Luxus WC -tiloja. Myös alueella nähtävä ruokamaailma tulee olemaan erittäin monipuolinen.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Solar Sound Festival tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.