Sunrise Avenuelta lokakuussa uusi levy – kolme keikkaa Suomessa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalla tällä hetkellä jättisuosiota nauttiva suomalaisyhtye Sunrise Avenue julkaisee 6. lokakuuta uuden studioalbuminsa Heartbreak Century. Albumia siivittää 18. elokuuta julkaistava single I Help You Hate Me.

Yhtyeen edellisen studioalbumin julkaisusta on vierähtänyt jo neljä vuotta. Sen jälkeen yhtyettä luotsaava Samu Haber tarvitsi omaa aikaa herätelläkseen uusia ideoita.

– Halusin päästä pois Suomesta, pois bändin luota ja pois sen hetkisestä elämästäni. Nappasin kitaran mukaani ja matkustin itsekseni ympäri maailmaa kahden ja puolen vuoden ajan, Samu Haber kommentoi.

Heartbreak Century –albumia työstettiin lähes 12 kuukauden ajan Berliinissä, Helsingissä ja Tukholmassa kolmen tuottajan kera.

– Biiseissä on ihan uusi fiilis. Vaikka mukana on akustisiakin soittimia, albumilla on urbaani tunnelma – biisien välissä voit melkein tuntea studion ohittaneiden raitiovaunujen tärähtelyn. Kappaleet käsittelevät sydänsurua, millä ei välttämättä ole tekemistä rakkauden kanssa. Meihin sattuu, kun olemme tyytymättömiä elämäämme. Ihmiset kiirehtivät elämänsä läpi etsien täydellistä partneria, täydellistä vartaloa, täydellistä työpaikkaa, Samu Haber kertoo.

Uuden albumin julkaisun jälkeen Sunrise Avenue lähtee mittavalle Euroopan-kiertueelle. Kiertue käynnistyy Tukholmasta 26. lokakuuta ja päättyy 2. joulukuuta Barcelonaan. Suomessa bändi nähdään kolmen keikan verran: 11. lokakuuta Helsingin Tavastialla, 13. lokakuuta Tampereen Pakkahuoneella ja 14. lokakuuta Turun Gongissa.

Sunrise Avenue on yksi Suomen kansainvälisesti menestyksekkäimmistä yhtyeistä. Maailmanlaajuisesti yhtyeen albumeja on myyty tähän mennessä 2,5 miljoonaa. Vuonna 2014 julkaistu Best Of –kokoelmalevy on ylittänyt Saksassa tuplaplatinarajan eli yli 400.000 myytyä levyä. Sunrise Avenue on vuosien saatossa huomioitu lukuisilla kotimaisilla ja kansainvälisillä musiikkialan palkinnoilla.