Ohikulkija kuvasi miehen, koiran ja tyhjät lastenvaunut – nyt valokuva koskettaa miljoonia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Toukokuussa 2016 KHOU-televisiokanavan tuottaja Doug Delony huomasi lenkillään Houstonissa sijaitsevassa Discovery-puistossa usein iltapäivisin miehen, koiran ja tyhjät lastenrattaat. Hän päätti lopulta ottaa tilanteesta valokuvan ennen lenkkinsä jatkamista.

Myöhemmin hän julkaisi kuvan verkossa ja ihmetteli tyhjiä lastenrattaita. Doug Delonyn valokuva sai suuren suosion, ja hän päätti selvittää mistä oikein oli kyse. Sittemmin kuva on levinnyt jo miljoonille ihmisille, sillä Delony sai selvitettyä, että kuvan koira oli miehen ja tämän vaimon lemmikki, ja että lastenrattaat oli tarkoitettu koiran kuljettamiseksi puistoon.

Kuvassa nähtävä koira oli tuolloin jo 16-vuotias sokea koiravanhus Maximilian, joka ei itse enää kyennyt sairautensa vuoksi kävelemään. Koira kuitenkin nautti puistossa oleskelusta, joten isäntä kuljetti koiran päivittäin puistoon nauttimaan elämästään, ruohon tuoksusta ja tuulen tuiverruksesta.

– Minusta kenellekään ei saisi kääntää selkää, koska he ovat vanhoja. Minusta kaikki ansaitsevat rakkautemme, huolenpitomme ja huomiomme. Meillä on vielä paljon tekemistä heidän kanssaan, vaikka he ovat jo vanhoja, Doug Delony kirjoitti.

Maximilian-koira kuoli kesäkuussa 2017.