Nyt se on varmaa! Daniel Craig vielä kerran James Bondiksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä Daniel Craigin mukanaolo seuraavassa James Bond -elokuvassa on ollut epävarmaa vuosien ajan. Nyt tähti on kuitenkin viimeinkin tarjonnut vastauksen kysymykseen, palaako hän mestariagentin rooliin.

Daniel Craig oli vieraana Late Show -ohjelmassa, kun juontaja Stephen Colbert tivasi tuleeko näyttelijä olemaan mukaan 25. Bond-elokuvassa. Tähti vahvisti palaavansa rooliin ja päättäneensä asian jo kuukausia sitten.

– Halusin koko ajan jatkaa, tarvitsin vain vähän taukoa, Craig paljasti.

Näyttelijä kommentoi myös aikaisempaa vitsailuaan, jonka mukaan hän mielummin viiltäisi ranteensa auki kuin palaisi Bondin rooliin. Craigin mukaan hän möläytti kohutun kommentin väsyneenä haastattelussa, joka tehtiin vain vuorokausia Spectre-elokuvan raskaiden kuvausten päättymisestä.

– Sanoin jotain todella typerää sen sijaan että olisin sanonut jotain tyylikästä ja hienovaraista, näyttelijä totesi.

Daniel Craig vihjasi marraskuussa 2019 ensi-iltansa saavan James Bond -elokuvan olevan hänen viimeisensä. Miehen mukaan hän haluaa sen olevan arvoisa finaali hänen Bond-uralleen.

– Haluan lopettaa huipulla, Craig ilmoitti.