Kuopiolainen poliisi unohti virkamerkin töihin – työkavereiden pila leviää nyt verkossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poliisi Matti Röppänen on julkaissut Instagramissa kuvan virkamerkistään. 35-vuotias mies oli unohtanut virkamerkkinsä työpaikalle edellisen vuoron jälkeen, ja työkaverit päättivät hieman pilailla Röppäsen kustannuksella. Miehen kuvaan piirrettiin viikset, parta ja kulmakarvat.

Itä-Suomen poliisilaitoksessa Kuopion pääpoliisiasemalla työskentelevä Matti Röppänen on noussut hetkessä koko kansan tietoisuuteen. 35-vuotiaan miehen julkaisema Instagram-otos leviää netissä, koska näemmä myös viranomaiset osaavat naureskella toistensa kustannuksella. Töhritty valokuva kuvastaa leppoisaa työilmapiiriä, jota Röppänen itse kuvailee yläastemeiningiksi.

Poliisin virkamerkki on muovinen ja sinitaustainen ajokortin kokoinen kortti. Kortissa lukee Poliisi myös ruotsin ja englannin kielellä. Virkamerkissä on myös viranomaisen virka ja yksikkö. Matti Röppäisellä on kortissa nykyään myös viikset.

Unohdin virkamerkin töihin viime vuorossa. #poliisi #police #polis #yläastemeininki

A post shared by Matti Röppänen (@mattipoliisi) on

Uusimmat