Ruotsalainen kaupunki keskellä Japania – uskomaton näky!

Lifestyle Matkailu · Stara.fi

Japanilaiset tunnetaan paitsi värikkäästä ja äänekkäästä viihteestään myös erikoisista mielihaluista. Sapporon suurkaupungin liepeillä sijaitsee pikkukaupunki, joka saisi monet suomalaisetkin epäilemään näkökykyään. Kaupunki on nimittäin nimeään myöden kuin kopio ruotsalaisesta.

YouTube

Sweden Hills -niminen kaupunki Hokkaidon saarella sijaitsevan Tobetsun alueella näyttää aivan siltä, että se voisi olla mikä tahansa pikkukaupunki Norjan ja Suomen välissä. Kaupungin rajan ylittyessä voisi kuvitella siirtyvänsä maasta toiseen, sillä omakotitalot ovat perinteistä pohjoismaalaista arkkitehtuuria. Sweden Hillsillä on Ruotsissa oikea kummikaupunki, Leksand.

Leksand ja Sweden Hills ovat tehneet yhteistyötä jo 30 vuoden ajan, ja se sai alkunsa Ruotsin suurlähettilään vieraillessa alueella vuonna 1979. Sittemmin 80-luvulla kaupungista ryhdyttiin tekemään entistä enemmän ruotsalaistyylistä, ja nykyisin siellä asuu 550 asukasta. Luonnollisesti Sweden Hillsissä esimerkiksi juhlitaan juhannusta samoin kuin Ruotsissa.