Koulubussiin päässyt koira ei voinut pidätellä innostustaan – tältä se näytti!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lapset lähtevät harvemmin kouluun innokkain mielin, mutta koirien tapauksessa tilanne on tuoreen videon perusteella päinvastainen. Hauskalla videolla Rudy-niminen koira ei pysty pidättelemään innostustaan päästessään koirakouluun kuljettavaan bussiin.

Videon alussa Rudy valpastuu kuullessaan tutun äänen. Omistaja kysyy, voisiko kyseessä olla koiran koulubussi, jolloin se intoutuu silminnähden. Auton sisälle juokseva Rudy ei selkeästi malta odottaa päästä bussin kyytiin ja viettämään päiväänsä muiden koirien kanssa.

Yhdysvaltojen Oregonin West Linnissä toimiva Doggie School Bus ei toimita koiria varsinaiseen kouluun, vaan eräänlaiseen lemmikkien päivähoitoon. Siellä koirat pääsevät viettämään päivää hauskanpidon ja leikkien parissa.