Olutvartalosurffaus on tuleva hittilaji? Golfaajat keksivät hämmentävän erikoisuuden

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nuorista golfaajista koostuva joukko päätyi taannoin kehittelemään aivan uudenlaisen ajan tappaa aikaa viheriöllä. He ristivät hauskan, joskin hieman vaarallisen näköisen lajin olut-vartalosurffaukseksi.

Kanadan Lloudministerissa pelaamassa olleet miehet tappoivat aikaa kentällä odottaessaan heitä edeltäneen ryhmän kierroksen päättymistä. Tällä tavoin syntyneellä videolla golfkärry työntää maassa makaavaa miestä nurmikolla. Samaan aikaan toinen mies seisoo maassa makaavan rinnan päällä, kaataen olutta hänen suuhunsa.

– Meitä edeltänyt ryhmä liikkui erittäin hitaasti. Heitä odotellessamme keksimme tämän idean, videon kuvauksessa kerrotaan.

– Teimme ensin muutaman harjoittelukierroksen peliväylällä. Sen jälkeen otimme oluet sekä kamerat esiin ja toteutimme tämän mestariteoksen, kuvaus jatkui.

Uusimmat