Perhe lähti kalastamaan ahvenia – saikin jättimäisen saaliin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Australialaisperheen normaalina alkanut kalastusretki sai taannoin hämmästyttävän käänteen New South Walesin rannikon tuntumassa. Ahvenien sijaan vieheeseen tarttui jotain huomattavasti suurempaa.

Youtubessa julkaistulla videolla nähdään, kuinka ryhävalas nousee pintaan aivan perheen veneen lähettyvillä. Eläin oli joko tarttunut koukkuun tai takertunut siimoihin.

– En usko sen olevan järin iloinen koukkuun tarttumisesta, veneessä oleva isä toteaa.

Reissulla mukana olleen Glenn Brasenin mukaan valas tarttui siimoihin niin kovaa, että ne lopulta katkesivat. Veneilijöille tuli yllätyksenä, että valaat ilmaantuisivat niin lähelle rannikkoa. 9News-uutissivuston mukaan retki oli kaikin puolin menestys, sillä perhe onnistui nappaamaan lukuisia hyvän kokoisia ahvenia.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat