Margot Robbien hurja muodonmuutos – ei ole tunnistaa!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Australialaisnäyttelijä Margot Robbie on todistanut olevansa erittäin muuntautumiskykyinen tähti. Tästä hyvänä osoituksena otimivat tuoreet otokset Mary, Queen of Scots -elokuvan kuvauksista.

Robbie näyttelee tulevassa elokuvassa kuningatar Elisabeth ensimmäistä. Tähden pitkät vaaleat hiukset ovat vaihtuneet elokuvaa varten lyhyiksi, punaisiksi kiharoiksi ja hänen kasvojensa iho on laikukas.

People-lehden mukaan kuningatar Elisabethin kasvot olivat arpien peittämät isorokon jäljiltä. Hän peitti arvet valkoisella meikillä, joka aiheutti lisää vahinkoa iholle.

Kyseessä ei ole ensimmäinen rooli, jota varten Margot Robbie on kokenut melkoisen muodonmuutoksen. Aikaisemmin tänä vuonna verkossa julkaistiin kuvia I, Tonya -elokuvan kuvauksista, joissa tähti esittää taitoluistelija Tonya Hardingia. Myös tuolloin julkaistuissa otoksissa näyttelijä oli lähes tunnistamaton.

 

Splash
Splash