Monet koiranomistajat ovat tottuneet siihen, että töistä kotiin palatessa lemmikki odottaa jo innoissaan kotiovella. Koirat eivät ole kuitenkaan ainoita omistajiinsa tällä tavoin kiintyviä eläimiä.
Ihastuttavalla Youtube-videolla tavataan Onni-niminen Kakadu. Lintu osoittautuu nimensä veroiseksi saadessaan selville, että sen omistaja on tulossa töistä kotiin.
Onni seuraa miestä ikkunasta, kävellen innoissaan pitkin ikkunalautaa. Omistajan astellessa ovesta sisään kakadu menee saman tien hänen luokseen. Onni ääntelee miehen korvaan kuin kertoakseen hänelle kaikki kuulumisensa.
– Onni-kakadu on haltioissaan isin saapuessa kotiin töistä. Lintu tietää koska hän saapuu, ja odottaa ikkunalla, videon kuvauksessa kerrotaan.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kakadu tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.