Superautojen Cannonball Run käynnistyi näyttävästi Yhdysvalloissa – katso kuvakooste!

Autot Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman legendaarisimpiin autotapahtumiin lukeutuva Cannonball Run elvytettiin viime vuonna kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen. Stara on mukana viimevuotiseen tapaan, ja tänä vuonna tuhansien kilometrien ultimaattinen autoreissu matkaa Yhdysvaltojen pohjoisosissa.

Noin 40 superautoa kokoontui lauantaina Detroitin legendaariseen Michigan Houseen, jossa Henry Ford kehitti aikoinaan ensimmäisen auton ja josta autojen lisäksi myös Ford-yhtiö sai alkunsa. Samassa hallissa kuvattiin aikoinaan myös Eminemin tähdittämää 8 Mile -elokuvaa. Team Finlandin autoksi päätyi Hertz-vuokraamon virheen vuoksi Dodge Challenger Hemi V8.

Superautot suuntasivat Detroitista parin välietapin kautta Mackinac Islandille, joka tunnetaan suosittuna lomakohteena ja siitä, ettei saarella ole lainkaan autoja. Saarella autokunnat viettivät samalla myös välipäivän keräten voimia tuleviin ajopäiviin.

Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Mackinac Island, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Mackinac Island, Kuva: Stara