Ongelmia paratiisissa: Hollywoodin unelmapari asuu nyt erillään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yksi Hollywoodin ikonisista pariskunnista, Goldie Hawn ja Kurt Russel, ovat muuttaneet erilleen. Kaksikko on viihtynyt yhdessä 34 vuotta. Koska näyttelijäpari ei halua ottaa avioeroa, ovat he toteuttaneet erikoisen asumisjärjestelyn.

RadarOnline kertoo 71-vuotiaan Goldie Hawnin ja 66-vuotiaan Kurt Russelin rakennuttaneen uuden talon, jossa on molemmille omat asunnot. Molemmille näyttelijöille on rakennettu kokonaan omat kustomoidut asuintilat Los Angelesiin. Heillä on omat kylpyhuoneet, makuuhuoneet ja oleskelutilat. Tämä varmistaa sen, että parin ei tarvitse viettää yhdessä aikaansa vuorokauden ympäri, koska välit ovat viime aikoina hieman kiristyneet.

Sen sijaan kartanossa on myös yhteinen olohuone, keittiö ja ruokailutila, jotta esimerkiksi pariskunnan luona käyvät vieraat eivät huomaa erillisiä asuntoja. Lähipiiristä kuiskitaan, että Goldie Hawn ei kunnioita tarpeeksi Kurt Russelin yksityisyyttä, vaan hiippailee salaa aviomiehensä puolelle siivoamaan ja järjestelemään hänen tavaroitaan.