Lapsia vahtivat isovanhemmat elävät pidempään

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Pienten lasten vanhemmille on tärkeää olla vahvan tukiverkoston ympäröimä. Etenkin isovanhemmista voi olla suuri apu lasten hoitamisessa. Saksalaisen tutkimuksen mukaan lapsia hoitavat isovanhemmat elävät pidempään.

ABC7-uutiskanava raportoi berliiniläisestä tutkimuksesta, jonka mukaan lapsia vahtivat isovanhemmat pysyvät fyysisesti aktiivisempina ja ovat vähemmän stressaantuneita. Lisäksi lapset antavat vanhuksille sosiaalisia kokemuksia, mitkä pitävät aivot virkeänä. Tutkijat analysoivat 500 seniorin elämäntyylejä.

Myös lapset hyötyvät isovanhempiensa seurasta, sillä mummon ja papan seurassa oleminen tuo tasapainoa elämään ja tukea tunnepuoleen. Sillä ei ole väliä vahtivatko vanhukset omia vai muiden lastenlapsia. Senioreiden kannattaa kuitenkin tehdä selkeä raja lapsenvahtina olemiseen. Liiallinen auttaminen voi koitua uuvuttavaksi.

Uusimmat