Sini Ariell avautui koulukiusaamisestaan: ”Pojat kopeloivat vaatteiden alta”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pin up -mallina ja Tatuointistudio HelsINK -realitysarjassa nähty Sini Ariell on avautunut blogissaan kiusaamisestaan. Hän haluaa kirjoituksellaan herättää keskustelua aiheesta, jota hän on pohtinut jo vuosien ajan kuulemiensa kertomusten ja omien kokemustensa myötä.

Ariell kertoo harkinneensa 12-vuotiaana itsemurhaa kiusaamisen vuoksi. Kiusaamista tapahtui muun muassa koulussa, ja eräs kiusaajista on nykyisin lasten psykiatri.

– Yläasteen luokkani pojat kopeloivat minua vasten tahtoani vaatteideni alta lukitun hitsaushuoneen oven takana. Olin valinnut puukäsityöt, sillä pelkäsin tyttöjen rättikässäryhmää. No, minut häväistiin sinä päivänä siellä metallin hajuisessa hitsaushuoneessa, enkä koskaan häpeissäni maininnut asiasta kenellekään. Nyt annoin asian julkisuuteen ELLE-lehden haastattelussa, Sini kertoo.

Nyt Sini Ariell toteaa kiusaajien kärsivän erityisestä kiusaajasyndroomasta.

– Se on vaan kumma kansantauti tämä ”kiusaajasyndrooma”, joka on monella havaittavissa vielä aikuisiälläkin. Sairaus mikä on rikkinäisen mielen, kateuden, huonon itsetunnon ja itseinhon synnyttämä mielentila, jossa nautitaan toisen epäonnesta, pyritään luomaan itselle parempi ja vaikutusvaltaisempi olo musertamalla kiusattava henkisesti loppuun, Sini Ariell kirjoittaa.

Ariellin mukaan sairauteen kuuluu muun muassa valehteleminen ja totuuden vääristäminen omien etujen mukaisesti sekä valheiden muuttumisen omassa päässä totuudeksi. Sini kuitenkin uskoo, että ongelma parantuu ajan myötä.

– Uskon, että ”kiusaajasyndrooma” on pitkäkestoinen olotila, joka helpottaa ajoittain, kun ”potilas” saa omaan elämäänsä sisältöä ja sitä kautta onnea. Sairaus mikä ei parane, ellei sitä itse huomaa olevansa sairastunut tähän kyseiseen tautiin. Sairaus joka on hyvin helppo siirtää omalla esimerkillisellä käytöksellään myös omille lapsilleen.

Kiusaajasyndroomat jakautuvat kahteen ryhmään; ystäväpiirin sisällä oleviin kiusaajiin ja ulkopuolisiin kiusaajiin. Ulkopuoliset kiusaajat ovat kahdehtijoita, koska uhrilla on jotain mitä he itse tavoittelevat tai haluavat kiusaamisella nostaa itsetuntoaan. Tällaista kiusaamista esiintyy varsinkin sosiaalisessa mediassa.

– Järjestelmällinen negatiivinen kommentointi ja suoranainen toisen lyttääminen ovat täysin normaalia käytöstä kiusaaja-syndroomasta kärsivälle nettikiusaajalle. Useimmiten suurin mielihyvä saavutetaan, kun rohkaistutaan kirjoittamaan suora kirje kohteelle. Kun kenttään tulee merkintä, ”nähty” tai ”luettu” uhrin toimesta, on kiusaajan päivä pelastettu, Sini Ariell kirjoittaa.

– Ystäväpiirin sisällä olevat kiusaajat valitsevat kohteensa, saavuttavat luottamuksen, tulevat erittäin lähelle sydämen tasolla, kunnes iskevät hampaansa mitä syvimmin valittuun kohteeseen. Syvä luottamus synnytetään ennen täydellistä murskausta. Tilanne, joka lähtee usein niin kutsutusta ystävyydestä, muuttuu pikkuhiljaa katalaksi kaveruudeksi.