Äitiys muutti Cheryl Colea: ”Meikkaaminen ei tunnu enää käytännölliseltä”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Televisio- ja musiikkiuraltaan tunnetuksi tullut poptähti-juontaja Cheryl Cole ja One Direction -yhtyeestä tunnettu poikabänditähti Liam Payne saivat yhdessä maaliskuussa pojan, jolle he antoivat nimeksi Bear. Kuten moni muukin lapsen saanut supertähti, myös Cheryl palautui raskaudesta takaisin omiin mittoihinsa hyvin nopeasti.

Pojan syntymästä on jo viisi kuukautta aikaa, mutta nainen on päättänyt vasta nyt antaa hänen ensimmäisen haastattelunsa. 34-vuotias L’Oreal -tuotesarjan lähettiläs myönsi, että hänen rutiininsa ovat muuttuneet todella paljon pojan syntymän jälkeen. Hän ei enää jaksa meikata, koska oma laittautuminen ei tunnu käytännölliseltä.

24-vuotias Liam Payne on aiemmin kommentoinut Cheryl Colen olevan oikea supernainen hänen palauduttua niin nopeasti synnytyksestä omiin mittoihinsa. Näyttävistä meikkityyleistä tunnettu nainen on kuitenkin hillinnyt ja poistanut kauneurutiineistaan useita vaiheita, koska niihin hänellä ei enää riitä aika.

Cheryl Cole kertoi Daily Mail -sivuston mukaan, että hän meikkasi pari viikkoa sitten ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen. Nainen myönsi, että hänestä tuntui omituiselta olla meikattuna pitkästä aikaa, mutta samaan aikaan se tuntui tuoreesta äidistä myös hyvältä.

Uusimmat