Apina otti selfien – oikeusjuttu kuvan tekijänoikeuksista päättyi sovintoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme kaksi vuotta sitten kuinka englantilainen luontokuvaaja David Slater haastettiin oikeuteen valokuvien luvattomasta julkaisemisesta ja käytöstä. Erikoisen tapauksesta tekee se, että PETA-järjestön mukaan kuvat olivat apinoiden ottamia, joten kuvien tekijänoikeudet kuuluivat apinoille.

Eläintenoikeusjärjestö PETA haastoi Slaterin kuvista oikeuteen. Haaste koski valokuvia, jotka oli otettu vuonna 2011 Indonesian Sulawesissa. Kuvaaja oli antanut makakeille kameran, jolla ne olivat räpsineet itsestään ja toisistaan kuvia. Tunnetuimman selfiekuvan ikuisti Naruto-apina. Slater vaati Wikipediaa poistamaan kuvan, koska sen tekijänoikeudet kuuluivat hänen mukaansa hänelle.

Nyt David Slater on sopinut oikeudenkäynnin kahden vuoden jälkeen. Valokuvaaja suostui lahjoittamaan 25 prosenttia valokuvien tulevista tuotoista Naruton asuinpaikan olosuhteiden parantamiseen tähtääville hyväntekeväisyysjärjestöille. Oikeudenkäynti nosti kahden vuoden aikana julkiseen keskusteluun eläinten oikeudet muutenkin kuin vain terveydellisistä näkökulmista.

Uusimmat