Rullaluistelija peesasi bussin perässä – älä kokeile tätä itse!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Paluu tulevaisuuteen -elokuvan kuuluisassa kohtauksessa Michael J. Foxin esittämä Marty McFly matkustaa rullalaudalla pidellen kiinni liikkuvan auton perästä. Tuoreella irlantilaisvideolla samanlainen tempaus toteutetaan tosielämässä.

Dublinissa asuva Ciaran Farrelly oli matkustamassa bussissa kotiinsa, kun hänen huomionsa kiinnittyi toisen linja-auton perään. Ajoneuvon takaosassa roikkui kiinni rullaluistimilla bussin vetämänä liikkunut mies.

– Mies tarttui kiinni bussin perästä sen ajaessa ohi. Hädin tuskin ehdin ottaa puhelimeni esiin mutta osasin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen! Tilanne muistutti Tony Hawk -videopelejä, Farrelly kuvaili Joe.ie -sivustolle.

Tempaus olisi tietenkin saattanut olla hengenvaarallinen, ja siksipä sen kokeileminen ei olekaan suotavaa. Farrellyn mukaan hänen bussinsa kuljettaja ei ollutkaan näkemästään innoissaan.