F1-kilpailu Yhdysvalloissa – protestoiko Lewis Hamilton Trumpin politiikkaa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Olemme viime viikkoina seuranneet miten Yhdysvalloissa urheilutähdet ovat protestoineet presidentti Donald Trumpia vastaan polvistumalla Yhdysvaltojen kansallislaulun aikana. Ilmiö on jakanut amerikkalaiset vahvasti kahtia, ja sen seurauksena esimerkiksi NFL-ottelujen katsojamäärät ovat romahtaneet.

Polvistumisesta on muodostunut viime aikoina Trumpin vastustamisen symboli. Presidentti on vastannut haukkumalla julkisesti pelaajat, joukkueet ja joukkueiden omistajat. Tilanteesta on paisunut valtava kohu, ja Trump on perunut myös yksittäisten urheilutähtien kutsuja Twitter-päivityksillään.

Tänä viikonloppuna Yhdysvaltojen Teksasissa järjestetään Formula 1 -osakilpailu, jonka alkajaisiksi kuullaan sunnuntaina tuttuun tapaan myös järjestäjämaan kansallislaulu. Parhaillaan Yhdysvalloissa ja formulamaailmassa jännitetään tuleeko joku kuljettajista polvistumaan kansallislaulun aikana. Edellisessä kilpailussa Sebastian Vettel aiheutti kohua, koska häntä ei nähty kuulemassa Japanin kansallislaulua ja sai siitä varoituksen.

Suurin jännitys Teksasin Austinissa kohdistuu yhdysvaltalaiseen Lewis Hamiltoniin, jonka polvistumisesta esimerkiksi Betsafe on jo käynnistänyt vedonlyönnin. Yhtiön kertoimien mukaan se ei usko Hamiltonin polvistuvan. Hamilton on erityisen huomion kohteena myös siksi, että Mercedes-pomo Toto Wolff ilmoitti, ettei hän aio kieltää tai estää kuljettajaa polvistumasta. Tänä viikonloppuna Hamilton voi vahvistaa F1-maailmanmestaruutensa.