Brittilehti: Saara Aalto jätti Simon Cowellin levy-yhtiön!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen laulajatähti nousi vuosi sitten miljoonien ihmisten idoliksi, kun hän osallistui Britannian X Factor -ohjelmaan ja sijoittui kilpailussa sensaatiomaisesti toiseksi. Sittemmin hänen levytysurallaan on kuitenkin ollut odottamattoman hiljaista, vaikka levyn on kerrottu olevan tekeillä.

Nyt brittilehti The Sun paljastaa, että Saara Aalto on yllättäen jättänyt Simon Cowellin luotsaaman levy-yhtiönsä Sonylla ja vaihtanut sen toiseen. Cowell on popmaailman kultasormi, joka on luonut lukuisia tähtiä, joten Aallon päätös on todella odottamaton.

Nyt Saaran kerrotaan valinneen levy-yhtiökseen monikansallisen Warnerin. Hän kertoo The Sun -lehdelle, etteivät välit Cowelliin ole siitä huolimatta katkenneet. Lehdessä Aalto kertoo päätöksensä syyksi, ettei Sonyllä ollut hänen mielestään hänelle oikea tiimi.

The Sunin artikkelista kertoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.