Ruokakilpailun osallistuja sai tappouhkauksia – teki lihapullista vegaaniversion

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Ruokakulttuurin ympärillä olevia aatteita ja niiden kannattajia on verrattu toisinaan fanaattisuudellaan eri uskontokuntien edustajiin. Oman ruokavalionsa puolesta puhuvat ihmiset saattavat sortua äärimmäisyyksiin leimatakseen muut syömätavat ja dieetit turmiollisiksi joko terveellisyydeltään tai eettisyydeltään.

Harvoin kuitenkaan annetaan tappouhkauksia. Nyt sekin päivä on nähty, sillä Yhdysvaltojen Philadelphiassa Meatball and Gravy Contest -ruokakilpailuun osallistunut kokki Jennifer Zavala on saanut tappouhkauksia osallistuttuaan lihapullakilpailuun vegaaniruoalla. Hän oli leiponut kilpailua varten friteerattuja kikhernepullia.

Vaikka kilpailun tuomaristo ihastui ikihyvin naisen panelle-tyylisiin pyöryköihin, olivat osa muista kilpailijoista ja yleisöstä raivoissaan. Alue on tunnettu erinomaisista lihapullistaan sen vahvan italialaistaustaisen yhteisön vuoksi. Tulisieluiset ihmiset olivat haukkuneet Zavalaa, koska hänen tuotteensa eivät edustaneet aitoja lihapyöryköitä.

Kilpailujen jälkeen lähti liikkeelle huhu, jonka mukaan Zavala oli voittanut. Se ei pitänyt paikkaansa. Silti nainen oli saanut tappouhkauksia osakseen, Vice uutisoi. Jennifer Zavala kertoi kokemuksistaan sosiaalisessa mediassa.

https://www.facebook.com/groups/VeganCityPhilly/permalink/10156772492099867/