Uskotko näitä hedelmien kuoriksi? Japanilaisen erikoistaito hämmästyttää

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Pian kauppojen hedelmäosastot notkuvat edullisista ja maukkaista appelsiineista, mandariineista ja muista sitrushedelmistä. Japanilainen Yoshihiro Okada kuorii sitrushedelmiä tyylillä, josta moni voi vain haaveilla.

Jos luulit, että olet taitava mandariinin käsittelijä saadessasi kuoren kokonaisena irti hedelmästä, kannattaa sinun katsoa japanilaisen askartelijan julkaisemia videoita Youtubesta. Hän osaa kuoria hedelmiä siten, että kuorista muodostuu eläinten silhuetteja. Taiteilija innostaa myös muita kokeilemaan vastaavaa kotona.

Hedelmien säännöllisellä syömisellä on myös muita terveysvaikutuksia, eikä niiden sisältämä sokeri ole haitallista hedelmien sisältämien kuitujen ansiosta. Hedelmät tulisi kuitenkin nauttia sellaisenaan, koska sokerin ja kuitujen koostumus muuttuu esimerkiksi mehuja ja smoothieita tehdessä.