Merivedessä kasvava riisi kehitettiin – voisi ruokkia jopa 200 miljoonaa ihmistä

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Merivedessä kasvavaa riisiä on yritetty kasvattaa jo vuosikymmenten ajan, toistaiseksi kehnoin tuloksin. Nyt Kiinassa on kuitenkin kehitelty suolavettä kestävä ja kaupallista potentiaalia sisältävä riisilajike.

Tutkijat kokeilivat, mitkä 200 erilaisesta riisilajikkeesta kasvaisivat parhaiten suolavedessä. Pelloille pumpattiin merivettä jota laimennettiin ja ohjattiin riisiviljelmiin. Tutkijat odottivat tuottavansa riisiä 4,5 tonnin edestä riisiä per hehtaari, mutta yhdessä tapauksessa sitä tuotettiinkin jopa 9,3 tonnia hehtaarilta.

Tutkimusta johtaneen Yuan Longping uskoo South China Morning Post -lehden mukaan riisilajikkeen viljelemisen mahdollistavan jopa yli 200 miljoonan ihmisen ruokkimisen.

Merivedessä kasvavan riisin kilohinta on kuitenkin vielä tässä vaiheessa 50 yuania, eli noin 6,50 euroa. Summa on kahdeksan kertaa enemmän kuin tavallisen riisin hinta Kiinassa. Hinnan uskotaan kuitenkin laskevan sitä mukaan mitä riisin tuotanto kasvaa. Riisin kerrotaan sisältävän normaaleja lajikkeita enemmän ravintoaineita, minkä toivotaan myös vetoavan kuluttajiin.