Lampaat oppivat tunnistamaan Barack Obaman ja Emma Watsonin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lampaita on pidetty kansanperinteessä tyhminä eläiminä, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella uskomus ei pidä paikkansa. Vuohieläinten on huomattu erottavan ihmisten kasvoja toisistaan. Cambridgen yliopiston tutkimuksessa lampaita opetettiin tunnistamaan julkisuuden henkilöiden kasvokuvia toisistaan.

Eläimille esitettiin muun muassa Jake Gyllenhaalin, Emma Watsonin ja Barack Obaman kuvia. Tämän jälkeen niiden täytyi valita tutut kasvot aikaisemmin tuntemattomista kasvoista saadakseen palkinnon.

Kahdeksassa tapauksessa kymmenestä lampaat pystyivät erottamaan niille aiemmin mäytetyt julkisuuden henkilöt jopa silloin, kun kuvat oli otettu eri kulmista. Testissä eläimet osasivat myös erottaa paimentensa kasvot muista ihmisistä.

Seuraavaksi tutkijat saattavat selvittää, osaavatko lampaat tunnistaa erilaisia ilmeitä ihmisten kasvoilta. BBC:n mukaan tuoreesta tutkimuksesta saattaa olla hyötyä muun muassa neurodegeneratiivisten sairauksien, kunte Parkinsonin taudin hoidossa.