Helsingin rautatieaseman koirapatsas ihmetyttää

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Helsingin rautatieaseman Kivimiehet ovat seisseet jo yli vuosisadan vailla seuraa. Nyt he ovat kuitenkin viimein saaneet oman lemmikin, sillä Kivimiesten eteen on tänään ilmestynyt myös leikkisä koirapatsas.

Kuvanveistäjä Erkki Kannoston luoma ”Odottava koira” -patsas odottaa, että Helsingin rautatieaseman ikoniset Kivimiehet heittäisivät sille palloa.

Patsas ilmestyi tänään torstaina 14. joulukuuta ohikulkijoiden iloksi katukuvaan juhlistamaan Kaivokadulle avattavan Musti ja Mirri -myymälän avajaisia. Patsas on Pohjoismaiden johtavan eläintarvikeliike Mustin ja Mirrin markkinointitempaus. Se on samalla myös kunnianosoitus maamme reilulle puolelle miljoonalle uskolliselle koiraystävälle.

– Suomessa on yli 650 000 koiraa, joten on jo aikakin, että karvaturrit saavat vihdoin oman patsaan keskeiselle paikalle Helsinkiä, markkinointijohtaja Henri Mäkinen kertoo.

Musti ja Mirri
Musti ja Mirri
Musti ja Mirri
Musti ja Mirri
Musti ja Mirri