Jeesusteippi täyttää 75 vuotta – pelastanut maassa ja avaruudessa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi maailman kätevimmistä tuotteista kautta historian on varmasti ilmastointiteippi, joka tunnetaan myös nimellä jeesusteippi. Tänä vuonna jeesusteipin keksimisestä on tullut kuluneeksi kunnioitettavat 75 vuotta. Tuossa ajassa se on ehtinyt pelastaa tilanteita maassa ja avaruudessa.

Ammuslaatikoiden sulkemiseen Toisen maailmansodan aikaan vuonna 1942 kehitetty teippi havaittiin nopeasti hyvin kestäväksi ja monikäyttöiseksi. Revoliten kehittämää teippiä ryhdyttiin myöhemmin käyttämään myös ilmastointiputkien asennuksiin, ja silloin väri muuttui harmaaksi.

Ihmishenkien pelastajaksi jeesusteippi muodostui, kun sen avulla pelastettiin Apollo 13 -avaruuslennon astronautit. Lisäksi jeesusteippiä käytettiin Kuun pinnalla Apollo 17 -avaruuslennolla.

YouTube

Jeesusteippiä kutsutaan myös roudarinteipiksi, vaikka kyseessä on kaksi hieman toisistaan poikkeavaa tuotetta. Tavallista ilmastointiteippiä käytetään kuitenkin usein myös esimerkiksi livekeikoilla, joten käytännössä kyse on samasta tuotteesta.

Jokainen tietää tapauksia, joissa jeesusteippi on tullut tarpeeseen. Joskus sillä on estetty hirvikärpästen kiipeäminen kaulukseen, joskus sillä on korjattu lentokoneita, kenkiä, autoja ja jopa levysoittimia. Mikään tilanne ei ole jeesusteipille vieras, joten sen ylväs nimi ei ole ihme. Myytinmurtajat rakensivat siitä taannoin kokonaisen soutuveneen. Alla kuvakooste malliesimerkeistä, jotka jeesusteippi on pelastanut.

Duct tape is 75 years old!