5 horoskooppimerkkiä, jotka särkevät sydämesi todennäköisimmin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tähdistä ennustamista kutsutaan astrologiaksi, jonka mukaan taivaankappaleet määrittelevät maailman tapahtumia, ihmisten luonteenpiirteitä ja kohtaloita. Nyt Elite Daily -sivusto on julkaissut listauksen siitä, minkä horoskooppimerkin edustajat todennäköisimmin särkevät rakkaansa sydämen.

1. Rapu

Rapu ei aina pysty hallitsemaan tunteitaan tai ymmärtämään miten ne vaikuttavat toisiin ihmisiin. Mikäli hän kokee sydämensä olevan uhattuna, hän perääntyy nopeasti omaan kuoreensa eikä tule enää millään houkuttimilla esiin.

2. Vesimies

Vesimies voi olla melko epävakaa rakastaja ja kumppani. Vesimiehelle tulee antaa paljon tilaa. Mikäli hän kokee ahdistuneensa, hän katoaa vapaudenkaipuussaan eikä vastaa enää yhteenkään viestiin.

3. Kaksoset

Mikäli kumppani on horoskoopiltaan kaksoset, hän voi tuntua toisinaan kahdelta eri ihmiseltä. Hän on sosiaalinen ja hänellä on laaja ystäväpiiri, mutta tämä horoskooppimerkki kaipaa toimintaa. Toimintaa saadakseen hän voi yrittää saada kumppaninsa mustasukkaiseksi, mikä voi johtaa suhteen päättymiseen sotaisasti.

4. Leijona

Leijona voi toisinaan unohtaa, että kumppani on ihminen eikä hänen asusteensa. Leijona ei osaa aina tehdä kompromisseja, jotka tuntuisivat kumppanista hyvältä. Leijona sopii kumppaniksi vain sellaiselle ihmiselle, joka on itsenäinen ja tuntee oman arvonsa.

5. Skorpioni

Skorpioni haluaa elämänkumppanin, mutta pelkää tulevansa kahlituksi. Rakastuttuaan skorpioni voi käsitellä tunteensa lopettamalla suhteen ennen kuin itse tulee satutetuksi.