53-vuotias Courteney Cox ihmettelee ikäänsä: ”Tunnen olevani 34-vuotias”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Frendit-sarjan tähtinäyttelijä Courteney Cox on aiemmin kertonut haluavansa vanheta arvokkaasti ja luonnollisesti. Sen jälkeen hän on kuitenkin ottanut kasvoihinsa niin paljon Botox-hoitoja, että ne ovat saaneet naisen katumaan sitä, että hän on ikinä lähtenyt taistoon ikääntymistä vastaan.

53-vuotias Courteney Cox on kertonut Hollywoodin asettavan naisille kohtuuttomia paineita, joiden kanssa naisnäyttelijät yrittävät elää. Cox on vasta nyt itse alkanut olemaan sinut ikääntymisen kanssa, mutta hänestä vanheneminen tuntuu silti todella vaikealta.

Cox kertoi Daily Mail -lehden mukaan ihmettelevänsä sitä, että hän ei ole enää kolmekymppinen. Nainen tuntee olevansa 34-vuotias, minkä vuoksi hänestä tuntuukin kovin epäluonnolliselta se, että hän ei ole enää sen ikäinen.

Näyttelijän mukaan tämä voi johtua siitä, että hänellä on tällä hetkellä niin hyvä olo. Nainen pitää itsestään ja terveydestään nyt paljon parempaa huolta kuin aiemmin, minkä vuoksi oma ikä tuntuukin nyt niin hullunkuriselta.