Kannabiksen laillistaminen nostaisi Kanadan verotuloja sadoilla miljoonilla euroilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kanadalaiset nuoret aikuiset käyttävät eniten kannabista maailmassa. Maassa on suunniteltu kannabiksen viihdekäytön laillistamista, jotta hamppukasvin myymisestä saadut tulot päätyisivät suoraan maan verokassaan.

Nyt on laskettu, että Kanada voisi kuitata vuosittain 460 miljoonaa euroa verotuloja laillistamisen avulla.

Kanadan viranomaiset ovat tutkineet, kuinka paljon maassa käytetään rahaa kannabiksen viihdekäyttöön. Tilastojen mukaan kanadalaiset kuluttavat vuosittain noin neljä miljardia euroa kannabikseen. Noin 67 prosenttia yli 25-vuotiaista kanadalaisista polttaa pilveä viihdetarkoituksessa säännöllisesti.

Mikäli kannabis laillistetaan Kanadassa, asetetaan sen grammahinta 6,5 euroon. Tästä summasta menisi kymmenen prosenttia veroa suoraan valtiolle. Summa kohoaisi vuosittain nykyisellä viihdekäytöllä 460 miljoonaan euroon. Kannabiksen lääke- ja viihdekäytön laillistaminen on yleistynyt maailmalla nopeasti, BBC uutisoi.

Yhdysvalloissa kannabiksen käyttö on sallittua useissa eri osavaltioissa. Australia ja Irlanti ovat jo sallineet kannabiksen käytön lääkinnällisissä tarkoituksissa ja Berliinissä sekä Hollannissa kaavaillaan myös viihdekäytön sallimista. Kanadassa on laillistettu lääkekannabis jo vuonna 2001, mutta seuraavaksi se halutaan vapaasti kaikkien täysi-ikäisten saataville.