Charlotte Crosby mietti tulevien lasten nimiä – se osoittautui turhaksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Geordie Shore -ohjelmasta tunnetuksi tullut Charlotte Crosby on muuttanut viime vuosien aikana kasvojensa ulkonäköä huulitäytteiden ja nenäleikkauksen avulla. Nyt myös naisen parisuhdestatus on muuttunut kun Crosby on siirtynyt jälleen sinkkumarkkinoille.

27-vuotias Charlotte Crosby kertoi kesällä innoissaan, että hän on jo miettinyt lasten nimiä hänen ja poikaystävä Stephen Bearin tuleville lapsille. Yksi potentiaalinen pojan nimi olisi ollut Bobby Bear. Nyt yhteiset lapset jäävät kuitenkin vain haaveeksi kun pariskunta on jälleen eronnut.

Daily Mail -sivuston mukaan ero johtuu siitä, että Stephen Bear olisi pettänyt tyttöystäväänsä. Naisen tiedotuksesta oli kerrottu, että eroon ei liittynyt kolmansia osapuolia. Crosby oli kuitenkin itse aiemmin syyttänyt Bearia Twitter-julkaisuissaan siitä, että mies olisi pussaillut toisen naisen kanssa yökerhossa.