Los Angelesin naiset paljastivat dieettisalaisuutensa

Lifestyle Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni lupaa vuoden vaihtuessa, että aloittaa terveellisemmän elämän ja ottaa tavoitteekseen laihtua muutaman kilonkin. Motivaation säilymisen kannalta hyvä alku on tärkeä, koska moni lannistuu ja luovuttaa nopeammin mikäli tuloksia ei ala syntymään.

Nyt Harper’s BAZAAR -kanavan julkaisemalla videolla kuullaan Los Angelesissa asuvilta naisilta, millaisia dieettisalaisuuksia heillä on. Los Angeles on melko ulkonäkökeskeinen kaupunki, jossa halutaan syödä terveellisesti, näyttää hyvältä ja treenata paljon.

Suuri osa haastatteluun osallistuvista naisista kertoi olevansa kasvissyöjä ja panostavansa myös erityisesti runsaaseen veden juomiseen. Yksi nainen kertoi syövänsä enemmän rasvoja ja vähemmän hiilareita tehokkaamman rasvanpolton vuoksi. Yleinen neuvo oli myös se, että syödä voi mitä tahansa kunhan syö vain vähän.

Uusimmat