Fifty Shades Freed -elokuvassa jymy-yllätys – paljastui uuden teaserin lopussa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

E.L. Jamesin supersuosittuihin kirjoihin perustuvan Fifty Shades -elokuvatrilogian päätösosa saapuu elokuvateattereihin helmikuussa 2018. Fifty Shades Freed -elokuvan ensimmäinen pitkä traileri on julkaistiin verkossa marraskuussa.

Nyt uutta ystävänpäivänä elokuvateattereihin saapuvaa osaa on jälleen avattu sitä odottaville katsojille hieman enemmän. Uudella kaksiminuuttisella videolla nähdään hieman eri tavalla leikattu teaseri, jonka lopussa paljastetaan jälleen uusi juonenkäänne.

Elokuvassa Dakota Johnsonin esittämän Anastasia Steelen ja Jamie Dornanin näyttelemän Christian Greyn suhde etenee jo avioliittoon saakka. Pariskunnan SM-onnea varjostavat kuitenkin Arielle Kebbelin esittämä, Christianista kiinnostunut arkkitehti Gia Matteo ja Anastasian entinen pomo Jack Hyde. Nyt Anastasia kuulee olevansa vielä raskaanakin.

Fifty Shades Darker -elokuvan tapaan sarjan tuoreimman osan on ohjannut James Foley ja käsikirjoittanut E.L. Jamesin aviomies Niall Leonard. Fifty Shades Freed saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 8. helmikuuta 2018. Edellisten elokuvien tapaan trilogian päätösosasta povataan valtavaa yleisömenestystä.