Räppäri jätti raskaana oleva Kylie Jennerin jouluna – on nyt yksinhuoltaja!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ensimmäistä lastaan odottavan Kylie Jennerin elämä on muuttunut melkoisesti raskauden myötä. Hän ei ole esiintynyt julkisuudessa kuukausiin, eikä hänen hyvinvointinsa kerrota olevan kovinkaan mainio. Nyt hänen parisuhteensa on myös loppunut, kun tulevan lapsen isä Travis Scott jätti Kylie Jennerin jouluna.

Sydämensä särkenyt Kylie Jenner on anellut räppäri Travis Scottia pysymään hänen rinnallaan. 25-vuotias mies on sanonut, että ei pysty enää olemaan mukana ruljanssissa. Lähipiirin mukaan hän keräsi pitkään rohkeutta kertoakseen Kylie Jennerille, että ei halua olla naisen kanssa enää parisuhteessa.

Mies aikoo pitää lapsesta ja Kyliestä huolta, mutta ei näe heillä yhteistä tulevaisuutta pariskuntana, RadarOnline uutisoi. Travis Scottin mukaan he eivät sovi Kylie Jennerin kanssa yhteen. Kardashianien klaanista ei ole vielä vahvistettu perheen nuorimman sisaruksen Kylie Jennerin raskautta.

Paljastus tehdään todennäköisesti siten, että uutisen avulla saadaan mahdollisimman paljon televisiokatsojia Kylien omaa nimeä kantavalle realityohjelmalle. Kerroimme aiemmin, että 20-vuotias Kylie Jenner on katunut lapsen saamista. Hän on lohduttanut itseään roskaruokaa ja makeisia syömällä.

https://www.instagram.com/p/BcQFsF8laDh/?taken-by=kyliejenner