West Hollywoodin Jeesus on kuollut – legendan muistoa kunnioitetaan ympäri maailmaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen länsirannikolla sijaitseva enkelten kaupunki Los Angeles tunnetaan sen Hollywoodin glamourista, mutta myös lukuisista kuuluisuuksista. Yksi paikallisia ja turisteja vuosien ajan viihdyttäneistä on West Hollywoodin Jeesuksena tunnettu Kevin Short. Hän on menehtynyt 57-vuotiaana.

Kevin Shortilla oli monta lempinimeä. Mies oli tuttu hahmo etenkin rokkiklubeistaan tunnetulla Sunset Stripillä. Miestä kutsuttiin muun muassa West Hollywoodin Jeesukseksi ja Kevin Lee Lightiksi. Turistit ympäri maailmaa ovat ottaneet runsaasti yhteiskuvia rentoon asuun pukeutuneen Kevinin kanssa – puhumattakaan West Hollywoodin seudun asukkaista, joille Kevin oli kuin perheenjäsen.

Kevin Short menehtyi keuhkosairauksen seurauksena 13. päivä joulukuuta, TMZ uutisoi. Tieto kuolemasta levisi nopeasti West Hollywoodin yhteisössä, kun miehen ystävät ja tuttavat eivät tavoittaneet häntä lukuisista yrityksistä huolimatta.

Kevin muistetaan hyväsydämisenä henkilönä, jolla oli aina aikaa yhteiskuviin ja keskusteluihin. Hän on esiintynyt useilla musiikkivideoilla ja Sunset Stripistä kertovissa taltioinneissa ja dokumenteissa. Hänellä on myös oma yhteisö Facebookissa nimeltään I saw Jesus in La ja miehestä on tuhansia merkintöjä sosiaalisessa mediassa hashtagilla #WeHoJesus.

Kevinin tavanneet ja tunteneet ovat jakaneet runsaasti koskettavia tarinoita sosiaalisessa mediassa kuolinuutisen jälkeen. Hän aloitti Jeesuksen asuun pukeutumisen vaimonsa kuoleman jälkeen. Miehen mukaan kaikki ihmiset tarvitsevat toivoa ja lohtua – vaikka viettäisivät muuten niin sanotusti paheellista elämää kiusausten keskellä Hollywoodissa.

Kevin saattoi istua tuntikausia keskustelemassa ihmisten kanssa kahvikupin tai vesilasin ääressä vaikkapa hotellin aulabaarissa keskellä yötä. Hän oli lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä. Hän tervehti tuttaviaan aina suurella kohteliaisuudella ja käänsi katseita yökerhoissa käydessään.

https://www.facebook.com/isawjesusinla/

https://www.facebook.com/wehocity/posts/10154888899847504