Donald Trumpista kertova paljastuskirja loppuunmyyty – sisältää hämmentäviä paljastuksia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Viime vuonna Yhdysvaltain presidentin virkaan astunut Donald Trump on yksi eniten mielipiteitä herättävistä poliittisista vaikuttajista maailmassa. Miehestä julkaistiin äsken paljastuskirja Fire and Fury: Inside the Trump, joka on myyty useissa Yhdysvaltain osavaltioissa loppuun.

Michael Wolffin kirjoittama teos väittää, että Donald Trumpin vaimo Melania on ainoastaan palkintovaimo, joka ei todellisuudessa ole juurikaan tekemisissä miehensä kanssa. Hän ei ole koskaan nukkunut samassa sängyssä Donald Trumpin kanssa. Pariskunnan yhteinen Barron-poika on sen sijaan ventovieras isälleen, Mirror uutisoi.

Kirjassa väitetään myös, että Donald Trump menee sänkyynsä puoli seitsemältä illalla. Hän sulkee sekä perheensä että työntekijänsä – henkivartijat mukaanlukien – makuuhuoneensa ulkopuolelle ja ryhtyy syömään roskaruokaa sängyssään. Mies suosii valmista noutoruokaa, koska siten hän varmistaa ettei tule myrkytetyksi. Donald Trump on julistanut kirjan valheelliseksi.

Hän katselee iltaisin kolmea televisiota samanaikaisesti. Miehestä on jo aiemmin paljastettu mielenkiintoisia yksityiseikkoja, kuten se, että hän suorittaa viestinnän lähinnä kirjelapuilla ja lankapuhelimella. Joidenkin tietojen mukaan Donald Trumpilla ei ole käytössään sähköpostiosoitetta ja hänellä on vain yksi applikaatio puhelimessaan: Twitter.

Uusimmat