Golden Globessa musta #metoo-pukukoodi – someraivo repesi punaisesta iltapuvusta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Viihdemaailma on rypenyt viime vuodesta saakka seksiskandaalien kourissa. Suuri joukko julkkiksia on ryhtynyt puolustamaan naisten oikeuksia kertoen kokemuksiaan Hollywoodin seksuaalisesta häirinnästä tai hyväksikäytöstä. Tänä vuonna #MeToo-kampanja näkyi myös Golden Globe -palkintogaalan punaisella matolla.

Beverly Hilton -hotellissa järjestetyn palkintogaalan pukukoodina oli musta. Syynä oli kampanjointi seksuaalista häirintää kohtaan sekä tuen antaminen seksuaalisen hyväksikäytön uhreille. Lukuisat eturivin näyttelijät aloittivat Time’s Up -kampanjan, jonka yhtenä osa-alueena oli mustaan pukeutuminen Golden Globe -gaalassa. Muutama kutsuvieras päätti muuttaa pukukoodia ominpäin.

Toinen palkintogaalan pukukoodia tietoisesti rikkoneista on saksalainen näyttelijä ja malli Barbara Meier. Hän pukeutui punaisella matolla huomiota herättävästi kirjavaan ja kukilla koristeltuun juhla-asuun. Hän perusteli asuvalintaansa sillä, että koki rohkeana naisena oikeudekseen valita ylleen värikkään juhla-asun. Hänen mukaansa naisten ei tarvitse pukeutua kollektiivisesti mustaan, jotta he saisivat äänensä kuuluviin tai heidät otettaisiin tosissaan.

Hän painottaa, että seksuaalista häirintää vastaan tapahtuva kampanjointi on tärkeää, mutta hänen mukaansa ongelma on miehissä, jotka eivät pysty hillitsemään itseään – ei naisissa. Siksi naisia ei tulisi tukahduttaa tiettyyn muottiin. Naisten tulisi hänen mukaansa loistaa ja kimaltaa entistäkin enemmän. Se symboloisi paremmin heidän oikeuttaan vapauteen ja omien voimavarojensa löytämiseen.

Kuten arvata saattaa, sai Barbara runsaasti negatiivista palautetta iltapuvustaan, ja ihmiset ovat jopa haukkuneet ja tuominneet hänen asuvalintaansa sosiaalisessa mediassa kovin sanakääntein. Hänellä ei olisi ollut oikeutta päättää oman juhla-asunsa väriä. Monen mielestä mustaa koodia rikkonut iltapuku loukkasi sekä kampanjaa että sen uhreja.

Toinen mustaa koodia rikkoneista on näyttelijä Blanca Blanco, joka oli pukeutunut tyrmäävään punaiseen juhlapukuun. Mekko oli äärimmäisen paljastava ja vartaloa myötäilevä. Nainen kommentoi Twitterissä, että hänen mukaansa varsinainen kampanja on huomattavasti tärkeämpi kuin hänen mekkonsa väri. Naisen asuvalinta on niin ikään tuomittu laajalti ja haukuttu törkeäksi etikettivirheeksi. Blancon äänestettiin jopa kaikista rumimmaksi gaala-asuksi – pelkästään värinsä takia, OK! uutisoi. Blanca Blancon on myös väitetty keränneensä asuvalinnallaan tietoisesti palstatilaa mediasta uramahdollisuuksia parantaakseen.

https://www.instagram.com/p/BdqloU1B6A0/?taken-by=blancablancoactress

https://www.instagram.com/p/BdquXTdFBbf/?taken-by=barbarameier

https://www.instagram.com/p/BdrCL9Hns2f/?tagged=barbarameier

https://www.instagram.com/p/BdrByY7Ae89/?tagged=barbarameier

https://www.instagram.com/p/BdrwKVKgLjJ/?tagged=goldenglobes

https://www.instagram.com/p/BdrwKdPFEb5/?tagged=goldenglobes

https://www.instagram.com/p/BdrwJJklDPL/?tagged=goldenglobes

https://www.instagram.com/p/BdrwJHwBLLM/?tagged=goldenglobes