Kannabis sallittiin Kaliforniassa – jättifestivaali kielsi siitä huolimatta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kannabiksen käyttö on ollut tämän vuoden alusta saakka sallittua Kaliforniassa. Uusi lakiuudistus ei kuitenkaan kosketa osavaltiossa järjestettävien huippusuosittujen Coachella-festivaalien yleisöä.

Coachellan verkkosivujen mukaan kannabiksen tai kannabistuotteiden käyttö ei ole edelleenkään sallitua tapahtumassa. Syynä on uuden lain kohta, jonka mukaan jokainen Kalifornian kaupunki saa itse päättää kannabiksen viihdekäytön laillisuudesta.

Festivaalit järjestetään Indiossa. Kaupunki olla TMZ-sivuston mukaan toistaiseksi sallimatta kannabistuotteiden käyttöä julkisilla paikoilla. Pienen määrän hallussapidosta ei tosin rangaista koko osavaltiossa.

Coachellan toinen osio osuu tänä vuonna huhtikuun 20. päivälle. Kyseisenä päivänä vietetään epävirallista kansainvälistä kannabispäivää, sillä se viittaa kannabiskulttuurissa yleisesti käytettävään 420-numeroon.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat