SanDisk julkaisi uuden USB-tikun – kapasiteetti hurjat 1 000 gigatavua

Digi · Terhi Piiroinen

Ihmiset pystyvät varastoimaan järisyttävän määrän dataa pilvipalveluiden lisäksi pieniin tallennusvälineisiin. USB-muistitikut ovat kehittyneet vuosien aikana muutaman megatavun tallentavista laitteista yhden teratavun kokoisiin muistitikkuihin.

Kingston julkaisi ensimmäisen teratavun kokoisen USB-muistitikun vuosia sitten, ja nyt heidän eniten tallennustilaa käsittävä väline on kahden teratavun kokoinen. SanDisk on kuitenkin liittynyt kilpajuoksuun mukaan julkaisemalla maailman pienikokoisimman muistitikun, jolle mahtuu maaginen tuhat gigatavua.

SanDiskiltä on ilmestynyt aiemmin samalla muistikapasiteetilla varustettu muistikortti. Teraisen muistitikun julkaisupäivää tai hintaa ei ole kerrottu, mutta vähäisemmällä muistilla varustettuja löytyy jo markkinoilta.

On arveltu, että kaikesta olemassa olevasta tiedosta tulee jopa öljyä suurempi bisnes. Erilaisilla tiedoilla tehdään jo nyt kauppaa, ja informaation varastoimista pyritään kehittämään jatkuvasti tehokkaammaksi. Muistitikuista on apua etenkin kotitalouksille, jotka voivat varastoida valokuvia, videoita, pelejä ja tärkeitä asiakirjoja tulosteita näppärämmin.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat