Nirvanan hitti muutettiin duuriin – hämmentävä lopputulos!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kaikki tuntevat Nirvanan suurimman hitin, vuonna 1991 ilmestyneen Smells Like Teen Spiritin. Kappale nousi teiniangstin tunnuskappaleeksi niin 90-luvun nuorten kuin seuraavienkin sukupolvien keskuudessa.

Nyt verkossa on levinnyt aivan uudenlainen versio Nirvanan hitistä. Australialaisbändi Sleep Good on sovittanut kappaleen uusiksi duuriin, jolloin nimikin on vaihtunut mutotoon Teen Sprite.

Kappaleen tunnistaa edeleen Smells Like Teen Spiritiksi, mutta lopputulos on vähintäänkin hämmentävä. Duuriversio muistuttaakin enemmän pop-punk -bändien tai Weezer-yhtyeen musiikkia kuin alkuperäistä Nirvanaa.

Alkuperäinen Smells Like Teen Spirit oli Nirvanan Nevermind-levyn ensimmäinen singlejulkaisu. Grunge-musiikkityylin maailmanmaineeseen nostanutta albumia on myynyt yhteensä yli 30 miljoonaa kappaletta.