Ulosteveitsi puhuttaa somessa: ”Eikö kaikilla ole sellaista?”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ihmisiä ja perheitä on joka lähtöön, ja erilaisten ihmisten erilaiset ominaisuudet vaativat joskus poikkeuksellisia välineitä. Parhaillaan sosiaalisessa mediassa kohistaan vessoissa käytettävistä ulosteveitsistä, jollaiset eivät ole valtaosalle kovin tuttuja välineitä.

Kohu sai alkunsa, kun Reddit-verkkopalvelun käyttäjä kertoi saaneensa vasta 22-vuotiaana tietää, ettei hänen perheensä käytössä ollut ulosteveitsi ollutkaan yleinen varuste myös muissa perheissä. Kirjoittaja kertoo perheensä tekevän pönttöön niin isokokoisia tuotoksia, että että niiden viemäriin huuhtelemiseen tarvittiin ajoittain paloittelijaa.

Ulosteveitsenä perheessä toimi vanha ruostunut veitsi, jota käytettiin vessassa tarpeen mukaan. Myöhemmin kirjoittaja vieraili kannabiskauppiaansa luona ja käväisi vessassa. Tulos oli muhkea, joten hän pyysi asunnon haltijaa tuomaan ulosteveitsen. Välinettä ei tullut, mutta sen sijaan paikalla olleet saivat hyvät naurut.

Oli tarina totta tai ei – todennäköisesti oli – niin aiheen ympärille on nyt virinnyt erittäin laaja keskustelu ulosteveitsistä ja niiden tarpeellisuudesta. Monet ovat olleet innoissaan ajatuksesta, ja osa on ilmoittanut ottavansa ulosteveitsen käyttöön kotonaan.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat