Studio Julmahuvin suosikkihahmot palasivat – mukana musiikkivideolla!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen popduo Pasi ja Anssi on tänään julkaissut uuden musiikkivideon, jossa nähdään yllättävät vierailevat tähdet. Mukana on nimittäin Studio Julmahuvista tuttu saksalainen Die Kühe -etsiväkaksikko Petteri Summanen ja Jukka Rasila.

– Me haluttiin tehdä biisi Die Kühe -sketsistä, ja on ihan mieletöntä, että saatiin Dieter ja Berner mukaan videolle. Me ollaan käytetty varmaan satoja tunteja Studio Julmahuvin parissa kouluaikoina. Sketsit pyöri kaikissa bileissä taustalla, ja iso osa meidän huumoristamme juontaa juurensa noihin aikoihin, Pasi ja Anssi kertovat.

He painottavat, että biisin tarina kadonneesta A-P Nikkolasta on tehty kieli keskellä suuta. Itse AaPee ei nimittäin taida tietää biisistä vielä ollenkaan.

– AP-Nikkolaa ei olla saatu kiinni. Vähän jännittää miten hän tähän suhtautuu. Tarkoitus ei ole kuitenkaan tehdä pilkkaa vaan nostaa nuorten fanien tietoutta lajista, sen sankareista ja tuosta legendaarisesta sketsistä.

Jukka Rasila totesi kuvauksissa biisin ja videon olevan hieno juttu ja samalla tekevän kunniaa myös alkuperäistä sketsiä kohtaan. Kuvauksia tehtiin useana päivänä eri lokaatioista aina Lahden suurmäestä Helsingin Milli-klubille, limusiiniin ja Tampereella pidettyihin paljubileisiin. Die Kühe-sketsin osiot kuvattiin Arttu Wiskarin ja Olli Saksan Mökkitie Recordsin tiloissa Espoossa.

– Kaikkina päivinä oli erittäin hyvä tunnelma ja me saatiin monet naurut legendaaristen hahmojen heittäytyessä rooleihinsa. Sketsin kuvauspäivänä oli välillä hyvin epärealistinen olo, kun ryysti kahvia Bernerin ja Dieterin kanssa, kaksikko höröttää.

Uusimmat